Saska Saarikoski kirjoittaa päivän Hesarissa nuorille feministimiehille. Koska itse tällaiseksi identifioidun, olin varsin kiinnostunut siitä mitä hänellä oli sydämellään.
Saarikoski aloittaa toivottamalla nuoret miehet tervetulleiksi feminismiä kannattamaan ja kehuu sen jäykkää maskuliinisuuttakin purkavaa voimaa – lupaava alku! Sitten hän kertoo kuinka feminismi edustaa hänelle tasa-arvoa ja vapautta sukupuolirooleista, ja vaikkei itse termistä ole kovin innoissaan, hyväksyy sen kuitenkin osaksi identiteettiään.
Sitten alkaakin kolumnin masentava osuus, poliittisen korrektiuden paheksunta:
Siksi olen hämmentynyt siitä, että joudun katselemaan nuoria feministejä usein syytetyn penkiltä käsin. Se tapahtuu, kun olen poikennut oikeasta ajatus- tai puhetavasta.
Ehkä olen erehtynyt puhumaan sukupuolenvaihdoksesta enkä sukupuolenkorjauksesta. Ehkä olen kirjoittanut transseksuaalinen, kun olisi pitänyt sanoa transsukupuolinen. Tai ehkä olen unohtanut jonkin kirjaimen LBGTQ-litaniasta. Viimeksi erehdyin kysymään, oliko Timo Soinin aborttikanta niin iso asia kuin Suomessa kohistiin.
Saarikoskea selvästi harmittaa kovasti, että tällaisista pikkuvirheistä täytyy alituiseen huomautella. Hän kokee itsensä nurkkaan ajetuksi ja omaksuu uhrin roolin:
Palaute on mustavalkoista: jos et ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan. Olen saanut huomata olevani luolamies ja setämies.
Hän jopa kyseenalaistaa nuorten feministimiesten motiivit todeten, että useimmiten kyse taitaa olla vaikutuksen tekemisestä omanikäisiin naisiin – voiko tämän alentuvammaksi enää vajota?
Saarikoskelle ja muille nuorten feministien paineessa tuskaileville ”setämiehille” haluan sanoa vain yhden asian: kyse ei ole teistä! Feministien motiivina ei ole kiusata tämän maailman saskasaarikoskia, vaan suojella vähemmistöjä sortavalta kielenkäytöltä. Kun maan suurimman päivälehden kolumnisti puhuu sukupuolenvaihdoksesta sukupuolenkorjauksen sijaan, kyse ei ole pikkumokasta, vaan sortavien rakenteiden uusintamisesta paraatipaikalla.
Olen itsekin moninkertaisesti etuoikeutettuna ihmisenä laukonut typeryyksiä somessa ja saanut ansaitusti kuulla kunniani. Olen kuitenkin myös oppinut, että kaltaisteni joutuminen pohtimaan omaa kielenkäyttöään on tämän maailman murheista pienimpiä. Oikeasti tärkeää on huolehtia niiden oikeuksista, joita voin sanoillani satuttaa ja syrjäyttää.
Saarikosken neuvosta huolimatta aion jatkossakin kytätä valtaapitävien sanamuotoja.