Hyvää kansainvälistä vammaisten päivää!
Yhdenvertaisuus on yksi päävaaliteemoistani näissä eduskuntavaaleissa, yhdessä feminismin ja kansainvälisyyden kanssa. Nämä kolme linkittyvätkin yhteen erittäin luontevasti.
Suomi on erityisesti kansainvälisten sitoumusten – kuten YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien sopimuksen – myötä velvoitettu takamaan vammaisille täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti kaikki ihmisoikeudet ja perusvapaudet ja edistämään heidän asemaansa yhteiskunnassa. Lainsäädäntö onkin pääosin kunnossa, mutta sen toimeenpanossa on vielä monelta osin toivomisen varaa.
Oma kosketuspintani vammaispolitiikkaan on esikoiseni, joka on kehitysvammainen autisti. Hänen myötään tutuksi ovat tulleet taistelut milloin omaishoitajuudesta, terapioista, pysäköintiluvista, kyydityksistä, avustajista ja kotiin tehtävistä muutoksista – kerran on menty jopa korkeimpaan hallinto-oikeuteen saakka.
Perhettämme on tuettu matkan varrella usein erinomaisesti, mutta byrokratia ja julkisen sektorin riittämättömät resurssit ovat silti aiheuttaneet kohtuutonta kuormitusta. Haluaisin ennen kaikkea siirtää vastuun kuntoutuksen rahoituksen etsimisestä kuntoutujalta yhteiskunnalle: jos hoitavat lääkärit toteavat kuntoutuksen tarpeen, ei pitäisi olla kuntoutujan vastuulla etsiä sille maksaja kunnan, Kelan tai keskussairaalan väliltä.
Lisäksi velvoittaisin kunnat tarjoamaan riittävästi tietoa saatavilla olevista palveluista, jotta jo valmiiksi kuormitettujen perheiden ei tarvitsisi kouluttautua sosiaalipoliittisiksi asiantuntijoiksi tietääkseen mihin ovat oikeutettuja. Joissain kunnissa tämä on hoidettu erinomaisesti, mutta liian usein vastakkain ovat vammaispalveluiden resurssit ja kuntoutujan oikeudet.
Lopuksi vetoan hallitukseen, jotta kehitysvammaisten välttämättömän avun ja tuen kilpailuttamisen lopettamista ajava Ei myytävänä -kansalaisaloite ehdittäisiin käsitellä tällä vaalikaudella, jottei se raukea. Joka tapauksessa sitoudun edistämään sen tavoitteita kansanedustajana.