Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n madonlukujen jälkeen Suomessa on puhuttu paljon siitä, miten kaikki saataisiin mukaan ilmastotalkoisiin. Vaikka päävastuu tämän valtavan haasteen selättämisestä kuuluu poliitikoille, on ymmärrettävästi keskusteltu myös yksittäisten kansalaisten valinnoista kuluttajina. Ikävä, mutta myös vähemmän yllättävä sivujuonne on ollut syyllisyysretoriikka: pitäisikö syyllistää vai olla syyllistämättä kestämättömistä elintavoista. Henkilökohtaisesti minua eivät kiinnosta syylliset vaan ratkaisut, mutta näin helppoahan se ei tosielämässä ole: kun esität radikaalia muutosta, vanhoilla rakenteilla on aina puolustajansa, jotka kokevat itsensä uhatuiksi.
Juuri alkaneen vegaanihaasteen myötä ajankohtainen esimerkki on ruoka. Eläintuotanto on Suomessakin ympäristövaikutukset huomioiden kestämättömällä pohjalla, mutta kun tämän myötä olen ehdottanut siirtymistä huomattavasti nykyistä kasvispainotteisempaan tuotantoon, olen saanut kuulla halveksivani suomalaisten ruoantuottajien työtä – toisin sanoen väitteen esittäjä koki minun syyllistävän viljelijöitä ilmastonmuutoksen kiihdyttämisestä. Näin en tietenkään ajattele, vaan vastuu kuuluu meille kaikille: tuottajille, kuluttajille ja ennen kaikkea nykyistä tuotantorakennetta ylläpitävälle tukipolitiikalle. Olennaista on muuttaa suuntaa ja turvata viljelijöille reilu siirtymä kestävämpään maatalouteen.
Joidenkin mielestä kuluttajavalinnoista puhuminen johtaa meidät harhapoluille ja unohdamme nämä rakenteet, jotka tukevat ympäristön kannalta kestämätöntä elämäntapaamme. Minusta ne eivät kuitenkaan ole toisensa poissulkevia, sillä muutokset arjessa poikivat myös muutoksia politiikassa. Kestävämmän kuluttamisen pohtiminen voi saada alkunsa juuri vegaanihaasteen kaltaisista kampanjoista, joka taas ruokkii aiempaa tarkempaa perehtymistä vaikkapa puolueiden ohjelmiin ja uusia vaatimuksia äänestettäville ehdokkaille.
Joku kokee syyllisyyttä autoilusta, toinen lentämisestä, kolmas liian suuresta asunnosta, neljäs pikamuodista, viides juustonsyönnistä – tai sitten eivät mistään näistä, mutta harmittelevat kun heitä niistä syyllistetään. Protect Our Winters -järjestön puheenjohtaja Niklas Kaskeala argumentoi marraskuun blogikirjoituksessaan, että syyllistäminen olisikin ihan paikallaan, koska huono omatunto on tehokas polttoaine muutokselle. Itse en kannata yksittäisten kuluttajavalintojen moukarointia, mutta minusta on kuitenkin tärkeää hyväksyä kollektiivinen syyllisyys: olemme kaikki syntisiä, mutta pelastumme ottamalla ilmastotalkoot sydämiimme.
On päästävä yli pikkumaisista tunteista ja syleiltävä muutosta yhdessä – ei siis syyllistetä eikä syyllistytä.