THL:n FinRavinto 2017 -tutkimuksen mukaan suomalaisten ruokatottumukset ovat yhä sukupuolittuneempia. Miltei kahdeksan kymmenestä miehestä syö enemmän kuin puoli kiloa punaista lihaa viikossa, mikä on suositeltu enimmäismäärä – siis enimmäismäärä, ei suositeltu määrä. Vaikka naistenkin ruokavaliossa on toivomisen varaa, heillä vastaava ylitys tapahtuu vain noin neljänneksellä.
Ravitsemussuositusten laiminlyönnillä on tietysti seurauksensa: ne vaikuttavat osaltaan esimerkiksi miesten kuusi vuotta lyhyempään elinajanodotteeseen, työikäisten selvästi naisia suurempaan kuolleisuuteen ja riskiin sairastua sydän- ja verisuonitauteihin tai diabetekseen.
Näiden faktojen luulisi laittavan hälytyskellot soimaan ja pohtimaan ratkaisuja tähän kansanterveydelliseen kriisiin ja tasa-arvo-ongelmaan, mutta sen sijaan kielteinen suhtautuminen etenkin miesten lihansyönnin radikaaliin vähentämiseen on juurtunut syvälle kulttuuriimme. Ongelman ydin on siinä miten vahvasti miellämme lihansyönnin maskuliiniseksi, tukien myyttiä raavaan miehen lihantarpeesta – ”äijä”-etuliite ravintola-annoksissa tarkoittaakin yleensä lihalla mässäilyä.
Useimmat muistavat varmasti tuoreen ”kukkakaalipirtelökohun” puolustusministeri Jussi Niinistön reaktiosta armeijan kasvisruokapäiviin, samoin kuin legendaarisen kasvisruokapäiväkeskustelun Helsingin valtuustossa. Eilisessä Maaseudun Tulevaisuuden ja MTK:n puheenjohtajatentissä perussuomalaisten Jussi Halla-aho naureskeli entisen puoluetoverinsa porkkanapaniikille ja harmitteli ruoalla tehtyä identiteettipolitiikkaa – kuitenkin hän nosti itse yllämainitussa valtuustodebatissa esiin muslimien sianlihakiellon.
Hiljattain olen suomalaisissa somekeskusteluissa törmännyt myös pilkkanimeen ”soijapoika” (engl. ”soy boy”). Tämän alt-right -piireistä alkunsa saaneen herjan on tarkoitus leimata perinteisestä miehen stereotypiasta poikkeavat, yleensä feminismiä kannattavat yksilöt, epämaskuliinisiksi. Soijan valitseminen feminismin symboliksi on samaa retoriikkaa kuin Timo Soininkin puheet lihansyönnistä oikeutena yhdessä perjantaikopsujen kanssa. Tämä hyvin konkreettisella tavalla epäterveellinen käsitys miehuudesta on juuri sitä toksista maskuliinisuutta, jonka käsitettä konservatiivien tuntuu olevan mahdotonta ymmärtää oikein.
Paljon on taas saatu kuulla miten parhaillaan meneillään oleva, kasvisperäisen ruoan lisäämiseen kannustava vegaanihaastekin ärsyttää ja syyllistää. On kuitenkin kysyttävä miksi ravitsemussuositusten noudattaminen olisi ideologista ja nykytilanteen vaaliminen ”tolkkua”. Olen täysin samaa mieltä Jussi Halla-ahon toiveen kanssa: ei tehdä ruoalla identiteettipolitiikkaa, vaan huomioidaan tiede ja tehdään tarvittavat johtopäätökset.
Ja pidetään samalla miehet pois haudasta hieman pidempään.