Sanotaan, että koronakriisillä ei saisi politikoida. Kriisiaikana monet yhteiskunnan epäkohdat, kuten vammaisten syrjintä, muukalaisviha ja köyhyys kuitenkin korostuvat, ja päättäjien tehtävä on varmistaa ihmisoikeuksien yhdenvertainen toteutuminen. Myös kansalaisyhteiskunnan rooli on entistä tärkeämpi, koska poliitikkojen ja viranomaisten on tärkeä saada tietoa mahdollisista sokeista pisteistä vaikkapa eristystoimien vaikutusten arvioinnissa.
Vihreiden naisten työntekijä Annika Ojala kirjoitti mielestäni erittäin ansiokkaan tekstin tasa-arvo-ongelmien kärjistymisestä korona-aikana, mutta kirjoitus ei ollut kaikkien mieleen. Miesten tasa-arvo ry nosti sen esiin omassa viestinnässään esimerkkinä miesten ongelmien sivuuttamisesta tasa-arvokeskustelussa, kuten kuvasta näkyy.
Miehenä ja feministinä haluan tuoda esiin toisenlaisen näkökulman: vastuunkannon. Olen nimittäin sitä mieltä, että feministit – sukupuoleen katsomatta – kantavat jo merkittävää vastuuta miesten oikeuksista. Esimerkiksi yhdenvertainen asevelvollisuus, isien vanhemmuuden vahvistaminen, tunteiden näyttäminen ja kapeiden, myös miehille haitallisten sukupuoliroolien purkaminen ovat kaikki feministien agendalla.
Kun poliittinen naisjärjestö ottaa kantaa tasa-arvo-ongelmiin naisnäkökulmasta, meidän miesten ei tule pahastua siitä että jäimme huomiotta, vaan kantaa vastuu meille erityisten epäkohtien esiin nostamisesta. Jos vaikuttaa siltä, etteivät poliitikot ja viranomaiset huomioi riittävästi vaikkapa Ojalan tekstissä mainittua miesten korkeampaa kuolleisuutta, on se erinomainen tilaisuus miesten oikeuksiin keskittyvälle järjestölle ottaa kantaa – uhriutumisen sijaan.
Moderni, intersektionaalinen feminismi tarkastelee yhteiskunnan rakenteita monesta näkökulmasta, eikä se ole enää pitkään aikaan olut pelkkää ”naisasiaa”. Miesten hyvinvointia edistävänä poliitikkona aion vastaisuudessakin hyödyntää sitä.