Koronaepidemian kesto meillä ja maailmalla on yhä arvailujen varassa, mutta varmaa kuitenkin on, että varotoimet ovat jossain muodossa osa arkeamme aina rokotteen kehittämiseen saakka – vasta silloin virus voidaan katsoa voitetuksi. Elämme siis ”kahden metrin yhteiskunnassa” luultavasti vielä ainakin vuoden päivät, vaikka lapset palaavatkin lähiopetukseen ja aikuiset työyhteisöihin, julkiset tilat avautuvat ja ravintoloihin pääsee taas aterioimaan paikan päälle.
Kriiseillä on aikojen saatossa ollut tapana mullistaa yhteiskunnan rakenteita, kun niiden epäkohdat korostuvat ja aiemmin marginaaliin jääneet ongelmat tulevat julkiseen keskusteluun. Esimerkiksi vammaisten osallistaminen eristystoimien suunnittelussa on YK:n vammaissopimuksen vastaisesti laajalti laiminlyöty. Tämä ei ole uutta, mutta näin laajamittaisena ja samanaikaisena se toivottavasti tuo riittävän muutospaineen käytäntöihin.
Etätyöt puolestaan ovat lähinnä hyvinvoivan keskiluokan etuoikeus, eikä monella ammattiryhmällä ole mahdollisuutta eristäytyä ja tienata silti palkkaansa. Toimeentulotuella elävälle taas karanteeniin varautuminen voi olla sula mahdottomuus ja täydentävän tuen saaminen on vaikeutunut Kelan ruuhkauduttua uusista hakemuksista.
Meillä Liedossa huomattiin miten paljon kouluruokaa arvostetaan, kun kunta sai etäopetuksen ruokakassipalveluun yli 700 hakemusta. Vaikka kunnalla ei ole lakisääteistä velvollisuutta tämän palvelun järjestämiseen, olin todella iloinen, että se toteutettiin kaikille halukkaille avoimena. Tarveharkinta muodostaa monille kynnyksen avun hakemiseen ja esimerkiksi toimeentulotukea jätetäänkin vuosittain nostamatta eri arvioiden mukaan 100-300 miljoonaa. Vihreiden pitkään ajama perustulo olisi erinomaista sosiaalipolitiikkaa normaalioloissakin, mutta sen edut korostuvat kriisiaikana.
Liikenteen vähentymisen radikaali vaikutus ilmanlaatuun on herättänyt etenkin monet kaupungit pohtimaan halutaanko entiseen palata. Tilaavievä ja saastuttava yksityisautoilu on mahdollistettu ydinkeskustoihinkin kuin se olisi välttämätöntä, mutta muutoksen tuulet puhaltavat nyt lujaa. Niin Suomessa kuin EU-tasollakin panostetaan nyt vihreään elvytykseen, jonka avulla vauhditetaan esimerkiksi joukkoliikenneinvestointeja. Kaltaiseni säännöllisesti kuntarajan yli autoileva perheenisäkin voi tätä kehitystä kannattaa, ja se tekee myös teistä vähemmän ruuhkaisia niille, joille julkiset eivät ole vaihtoehto.
Monessa kunnassa korona tekee talouteen ison loven, joten edessä on tulevina kuukausina melkoisia arvovalintoja. Sopeuttamispaineet ovat suuret, investointeja lykätään tai perutaan. Politiikka astuu peliin kun vastakkain ovat vaikkapa uusi liittymä tai uusi koulu. Valtiolta on varmasti luvassa helpotusta kuntien ahdinkoon, mutta koko taakkaa se ei tule kantamaan. Samalla on pohdittava myös sitä millaiset investoinnit ovat välttämättömiä niin uusien asukkaiden kuin yritysten houkuttelemiseksi. Hiilineutraalius on toimivien peruspalveluiden rinnalla entistä tärkeämpi tavoite ja kuntapäättäjien on sitä tavoiteltava vaikeasta tilanteesta huolimatta.
Käykäämme siis rohkeasti kohti kestävämpää yhteiskuntaa.