Vihreät on kulkenut pitkän tien kansalaisaktiivien verkostosta uskottavaksi yleispuolueeksi. Onnistuimme siinä etenkin siksi, että puoluekentällä oli ammottava aukko etenkin ympäristönsuojelun kohdalla. Entä nyt, kun luonnonsuojelu ja ilmastonmuutoksen torjunta alkavat vähitellen tulla osaksi politiikan valtavirtaa läpi puoluekentän? Mihin vihreitä yhä tarvitaan?

 

Olemme edelleen selvästi kunnianhimoisin eduskuntapuolue ympäristöteemoissa ja vihreiden roolin voi yhä nähdä myös muiden puolueiden kirittäjänä ja “omatuntona”. Nähdäkseni perustelemme kuitenkin olemassaolomme parhaiten edistyksellisen politiikan pelottomina puolustajina: ihmisoikeudet, kansainvälisyys ja haitallisten rakenteiden purkaminen ovat etusijalla silloinkin kun ne eivät ole suosittuja.

 

Ihmisoikeuksien osalta tämä tarkoittaa, ettemme murehdi konservatiivien pöyristymistä ajaessamme itsemääräämisoikeutta kunnioittavaa translakia, humaania ja hoitoa rangaistusten sijaan painottavaa päihdepolitiikkaa tai Pride-liputusta kotikuntaamme. Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä ja oikeutettuja osallisuuteen yhteiskunnassa, oli kyse sitten turvapaikanhakijoista, toimeentulotuella elävistä tai vammaisista.

 

Kansainvälinen solidaarisuus taas pohjaa ajatukseen valtioiden rajat ylittävästä ihmisarvosta, turvallisuudesta ja ympäristöongelmista. Suomi ei voi yksin ratkaista ihmiskunnan eriarvoisuutta, pysäyttää luontokatoa, hidastaa ilmastonmuutosta tai pitää yllä rauhaa, mutta kokoisemme vastuu meillä rikkaana teollisuusmaana joka tapauksessa on. Meidän ei valtiona tule pelätä puolustaa ihmisoikeuksia silloinkaan, kun niiden rikkomiseen syyllistyy suurvalta. On myös velvollisuutemme kantaa vastuuta niin kehitysavusta kuin pakolaisten vastaanotosta.

 

Haitallisten rakenteiden osalta kyse on niin valtion tukemasta fossiilitaloudesta, eturyhmäpolitiikasta kuin järjestelmällisestä syrjinnästäkin. Ympäristölle haitallisia tukia maksetaan yhä miljarditolkulla samalla kun valtiontalouden kestävyydestä ollaan huolissaan. Valtionyhtiöiden suosiminen hidastaa Suomen siirtämistä raiteille, rahapelihaittojen ehkäisyä ja lyhyiden lentojen loppumista. Turpeenpolton alasajoa hidastetaan, metsätaloutta viherpestään eikä eläintuotannon ympäristöongelmiin uskalleta puuttua kunnolla. Vastikkeetonta perustuloa vastustetaan niin vasemmalla kuin oikeallakin eri syistä.

 

Vihreiden tulee säilyä ja vahvistua rohkeana, kansainvälisenä ja korporaatiovastaisena puolueena. Meidän ei tule tinkiä arvoistamme eikä juuristamme.