Ville Savonlahti


Ville Savonlahti
Lue blogiani
Maailmansyleilyn puolesta
Ilmastotoimet parantavat elinvoimaa ja elämänlaatua
Ilmastonmuutoksen torjunta maailman, Euroopan ja kansallisen tason tavoitteineen tuntuu helposti kaukaiselta ja irralliselta kuntalaisten arjesta. Monille kesäkuun kuntavaaleissa on — aivan oikein — kyse paikallisiksi rajatuista kysymyksistä, kuten kouluista,...
Vihreä politiikka on edistyksen politiikkaa — vappupuhe 2021
Vihreät on kulkenut pitkän tien kansalaisaktiivien verkostosta uskottavaksi yleispuolueeksi. Onnistuimme siinä etenkin siksi, että puoluekentällä oli ammottava aukko etenkin ympäristönsuojelun kohdalla. Entä nyt, kun luonnonsuojelu ja ilmastonmuutoksen torjunta...
Terveellisen ja ekologisen ruoan puolesta
Yle uutisoi tällä viikolla, että kolme-kuusivuotiaat suomalaislapset syövät lihaa ja juovat maitoa viisi kertaa enemmän kuin olisi kestävää Eat Lancet -komission planetaarisen ruokavalion mallin mukaan. Myös suomalaisiin suosituksiin nähden lihaa ja maitoa kuluu...
Koronan ikeestä kohti reilua muutosta
Hyvää Uutta Vuotta 2021! Pitkän, pandemiataistelun sävyttämän vuoden päätteeksi saimme toivonkipinän, kun koronarokotusten ilmoitettiin alkavan joulun jälkeisellä viikolla. Sinnittelyä tartuntojen ehkäisemiseksi on jatkettava vielä kuukausia, mutta ainakin...
Itsemurhien ehkäisypäivänä kannattaa pohtia rakenteita
Tänään on kansainvälinen itsemurhien ehkäisyn päivä ja on paikallaan pohtia mielenterveysongelmien inhimillistä hintaa, sekä rakenteita jotka niitä pahentavat. Erityisesti kiinnittäisin huomiota transnuorten ja -lasten asemaan,...
Koronakeväästä kohti vihreää jälleenrakennusta
Koronaepidemian kesto meillä ja maailmalla on yhä arvailujen varassa, mutta varmaa kuitenkin on, että varotoimet ovat jossain muodossa osa arkeamme aina rokotteen kehittämiseen saakka – vasta silloin virus voidaan katsoa voitetuksi. Elämme siis ”kahden metrin...
Miesten oikeuksista ja vastuunkannosta
Sanotaan, että koronakriisillä ei saisi politikoida. Kriisiaikana monet yhteiskunnan epäkohdat, kuten vammaisten syrjintä, muukalaisviha ja köyhyys kuitenkin korostuvat, ja päättäjien tehtävä on varmistaa ihmisoikeuksien yhdenvertainen toteutuminen. Myös...
Korona ja kansainvälinen solidaarisuus
Tänään vietetään ensimmäistä kertaa YK:n julistamaa kansainvälistä omantunnon päivää (International Day of Conscience). Ihmisoikeusjulistuksen ensimmäisen pykälän mukaan meillä kaikilla on järki ja omatunto, ja meidän on toimittava toisiamme kohtaan veljeyden...
Kansanedustaja lain yläpuolella?
Poliisi ja valtakunnansyyttäjä kertoivat eilen päättäneensä suorittaa esitutkinnan kansanedustaja Juha Mäenpään puheista – neuvottelujen jälkeen. Pohdinta oli tarpeen erityisesti siksi, että Mäenpää esitti mm. turvapaikanhakijoita vieraslajeihin vertaavat puheensa...
YK:n vammaissopimus pakottaa asennemuutokseen
Yhteiskirjoitus Akatemiaprofessori ja ehdokaskollega Johannan Niemen kanssa Suomessa tuli vuonna 2016 voimaan YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus. Siinä vahvistetaan, että vammaisille kuuluvat kaikki samat oikeudet kuin muillekin. Tämä itsestään...
