Ville Savonlahti | 6.4.2020 | Tiedotteet
Sanotaan, että koronakriisillä ei saisi politikoida. Kriisiaikana monet yhteiskunnan epäkohdat, kuten vammaisten syrjintä, muukalaisviha ja köyhyys kuitenkin korostuvat, ja päättäjien tehtävä on varmistaa ihmisoikeuksien yhdenvertainen toteutuminen. Myös...
Ville Savonlahti | 5.4.2020 | Tiedotteet
Tänään vietetään ensimmäistä kertaa YK:n julistamaa kansainvälistä omantunnon päivää (International Day of Conscience). Ihmisoikeusjulistuksen ensimmäisen pykälän mukaan meillä kaikilla on järki ja omatunto, ja meidän on toimittava toisiamme kohtaan veljeyden...
Ville Savonlahti | 14.8.2019 | Tiedotteet
Poliisi ja valtakunnansyyttäjä kertoivat eilen päättäneensä suorittaa esitutkinnan kansanedustaja Juha Mäenpään puheista – neuvottelujen jälkeen. Pohdinta oli tarpeen erityisesti siksi, että Mäenpää esitti mm. turvapaikanhakijoita vieraslajeihin vertaavat puheensa...
Ville Savonlahti | 25.2.2019 | Tiedotteet
Yhteiskirjoitus Akatemiaprofessori ja ehdokaskollega Johannan Niemen kanssa Suomessa tuli vuonna 2016 voimaan YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus. Siinä vahvistetaan, että vammaisille kuuluvat kaikki samat oikeudet kuin muillekin. Tämä itsestään...
Ville Savonlahti | 20.2.2019 | Tiedotteet
Olen viime päivinä pohtinut paljon nuoria ilmastolakkolaisia Suomessa ja maailmalla. Ruotsalaisen Greta Thunbergin aloittama liike on luomassa kokonaisen sukupolven yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen varhain heränneitä kansalaisia – tämä tekee minut suunnattoman...
Ville Savonlahti | 9.2.2019 | Tiedotteet
Perustulolla on ollut melkoinen viikko. Ensin vihreät ja keskusta julkaisivat omat mallinsa, sitten saatiin kuulla ensimmäisiä tuloksia valtakunnallisesta perustulokokeilusta. Vihreiden mallissa summa nousi 560 eurosta 600:aan ja palvelujen vahvistaminen...